Vuonna 2019 luin yhteensä 61 kirjaa (15347 sivua). Peräti kahdeksan enemmän kuin aiempana vuonna! Kelpaa olla tyytyväinen, vaikka ainakin Goodreads-tilastojen mukaan luettuja sivuja kertyi muutama sata…
Yleistä
Olen pähkäillyt kohtuuttoman pitkään tämän kirjoituksen aloituksen kanssa. Haluaisin tiivistää vuoden 2018 jotenkin kivasti, sanoa, että olipa kiva vuosi, jättää sellaisen vaikutelman, että tunnelmat jäivät toiveikkaiksi…
Helsingin kirjamessut 2018, eli kuinka pahasti kirjahamstraus voi lähteä lapasesta
Helsingin kirjamessut järjestettiin tänä vuonna 25.–28.10. Nämä kirjamessut ovat olleet yksi vuoteni kohokohtia jo pienen iäisyyden, enkä tiedä yhtään monennettako kertaa olin tänä vuonna mukana messukävijänä.…
Kirjasaalis Turun kirjamessuilta 2018
Vierailin tänä vuonna elämäni toista kertaa Turun kirjamessuilla. Visiittini ajoittui tällä kertaa messuviikonlopun sunnuntaille, joka ainakin Helsingin vastaavassa tapahtumassa lienee kaikista ”hiljaisin” päivä. Väkeä oli tästä…
Kirjahyllyjen järjestelyn ihanuudesta
Olen siitä kummallinen ihminen, että tykkään hirvittävästi asioiden järjestelemisestä. Minusta on valtavan riemastuttavaa keksiä uusia tapoja muodostaa asioista erilaisia ryhmiä tai kokonaisuuksia, joiden perusteella ne voi…
Luiden kalinaa, sivujen havinaa
Luet parhaillasi uudenuutukaisen kirjablogin ensimmäistä postausta. Tai pikemminkin: luet postausta, joka on keinotekoisesti siirretty blogin aikanajan ensimmäiseksi ja joka on oikeasti naputeltu 18. elokuuta vuonna 2018.…