Olen pähkäillyt kohtuuttoman pitkään tämän kirjoituksen aloituksen kanssa. Haluaisin tiivistää vuoden 2018 jotenkin kivasti, sanoa, että olipa kiva vuosi, jättää sellaisen vaikutelman, että tunnelmat jäivät toiveikkaiksi ja positiivisiksi, mutta ai että on vaikeaa. Sanon siis suoraan: vuosi 2018 oli kaikkiaan aika syvältä ahterin syövereistä. Ahdistavat kesähelteet (why, hello there, ilmastonmuutos!), ahdistava maailmantilanne ylipäätään, ahdistava tilanne kotiolosuhteissa (kiitos häirikkönaapureiden), ahdistavaa ahdinkoa kaikin puolin melkein joka saralla. Kaksi selkeästi hyvää asiaa nousee kuitenkin mieleen. Ensimmäinen niistä on se, sain opiskelupaikan yliopistosta. Toinen on se, että vuosi 2018 oli minulle lukijana erinomaisen onnistunut kirjavuosi.
Vuosi 2018 pähkinänkuoressa
- Luin yhteensä 53 kirjaa ja 16 007 sivua. Se on enemmän kuin olen lukenut monena aiempana vuotena ties kuinka pitkään aikaan. Näistä kirjoista 10 oli sarjakuvia, mutta vaikka lukemistani kirjoista huomioitaisiin vain romaanit, novelli-/runokokoelmat ja muut vastaavat, ylittää lukemieni teosten määrä siitä huolimatta viime vuonna lukemieni kirjojen määrän. Perin mainiota!
- Sain Helmet-lukuhaasteen suoritettua ajallaan.
- Luin 9/12 hyllynlämmittäjää. Osallistuin tähän oivalliseen lukuhaasteeseen ensimmäistä kertaa, ja kahdestatoista valitsemastani hyllynlämmittäjästä sain vuoden aikana luettua jopa yhdeksän, viimeisen niistä aivan vuoden loppumetreillä. Haaste ei siis aivan täyttynyt, mutta olen silti saavutukseeni tyytyväinen. Kolme tällä erää lukematta jäänyttä kirjaa jäävät odottamaan, että tulevat lopulta joskus luetuiksi.
- Olin edelleen jäljessä lukemistani kirjoista bloggaamisesta. Onneksi olen alusta pitäen omaksunut sellaisen asenteen, etten stressaa moisesta. Blogauksia tipahtelee jälkijunassa sitten kun tipahtelee.
Katsaus tulevaan
Helmet-lukuhaaste
Tänäkin vuonna aion osallistua Helmet-lukuhaasteeseen. Viimevuotisen lukuonneni kannustamana ajattelin jopa kokeilla, onnistuisiko haasteen suorittaminen niin, että sijoittaisin yhden luetun kirjan aina yhteen haastekohtaan. Tämä on nyt tavoitteena, mutta olen myös antanut itselleni luvan joustaa tästä, jos alkaa loppuvuodesta näyttää siltä, että haaste on pahasti kesken enkä ehdi lukea niin paljon kuin pitäisi.
Tämän vuoden haasteessa on mukana pari kohtaa, jotka nähdessäni kiristelin oitis hampaitani ja vääntelin tuskastuneena käsiäni. Toinen näistä kohdista on alle 18-vuotiaan suosittelema kirja. Mitäs sitten, jos ei oikeastaan tunne alle 18-vuotiaita? Ärgh. Ja kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan. Suivaannuin tästä aluksi niin, että harkitsin jo jättäväni koko haasteen tekemättä (stressitasoni olivat katossa ja v-käyrä sen mukainen). Ajatus tuntemattomien ihmisten tarkkailusta on ikävä, ja lähes aina, kun olen aiemmin sattunut tunnistamaan jonkun tuntemattoman lukeman kirjan, se on ollut Paulo Coelhoa, ja siihen en suostu kajoamaan pitkällä tikullakaan.
Kaikesta huolimatta purin hammasta ja päätin, että jos haasteeni jää kiinni tästä kohdasta, niin ei voi mitään. Ja kuinka ollakaan, ennen pitkää bussissa istui eteeni tuntematon ihminen, joka kaivoi laukustaan Miki Liukkosen O:n ja alkoi lukea. Ehkä tästä vielä selvitään!
Uusi setti hyllynlämmittäjiä

Toinen lukuhaaste, johon otan tänä vuonna osaa, on mainio Hyllynlämmittäjät-haaste. Kahdentoista valitsemani hyllynlämmittäjän lista löytyy täältä. Yritin valita listalle sellaisia teoksia, joiden toivon kelpaavan myös johonkin Helmet-haasteen kohtaan. Viime vuoden tapaan kelpuutin tälle listalle vain sellaisia kirjoja, jotka ovat olleet hyllyäni lämmittämässä vähintään vuodesta 2013, useassa tapauksessa kauemminkin.
Opintojen viemänä
Lienee väistämätöntä, että yliopisto-opinnot vaikuttavat lukemistooni tavalla tai toisella. Silkan huvin vuoksi lukemiseen on mahdollisesti käytettävissä vähemmän aikaa, mutta ennen kaikkea opintojen myötä lukulistalleni päätyy varmasti kaikkea sellaista, mihin en välttämättä olisi muuten ollut heti tarttumassa. Enkä tarkoita nyt vain tieteellisiä tekstejä! Opiskelen pääaineenani englantia, ja englanninkielinen kirjallisuus on yksi näiden opintojen (mahdollinen) osa-alue, minkä lisäksi olen sivuhairahtanut ottamaan kursseja kirjallisuustieteen puolelta. Pääsen siis lukemaan monenlaisia tekstejä eri aikakausilta ja erilaisilta kirjoittajilta sekä suomeksi että englanniksi, ja siinä ohessa perehtymään näihin kirjoituksiin ja analysoimaan niitä ihan eri tavalla kuin aiemmin.
Mitä muuta?
Osittain siitä syystä, että blogaustahtini on perin hidas ja laahaa pahasti jäljessä, ajattelin tänä vuonna ryhtyä tekemään koosteita kunkin kuukauden luetuista kirjoista. Näihin saisi ujutettua lyhyen kuvauksen kirjojen jättämistä fiiliksistä, sekä yleisiä kuulumisia kirjojen ääreltä.
Toivon, että vuosi 2019 tulee olemaan lukemisen kannalta yhtä onnistunut kuin edeltävä vuosi. Muilta osin luvassa saakin sitten olla rutkasti parempi kierros, kiitosta vaan.
Lukemisen iloa ja hyviä asioita tulevalle vuodelle toivon myös teille muille!
Ei kommentteja