Tuuve Aron Lihanleikkaaja-novellikokoelma koostuu kahdestatoista novellista. Näissä näennäisen arkisista tilanteista liikkeelle lähtevissä tarinoissa todellisuus nitkahtelee miten sattuu: välillä raja toden ja kuvitelman välillä kupruilee suorastaan maagisten sattumusten kautta, välillä hienovaraisemmin, henkilöiden pään sisällä. Usein nämä nitkahdukset ovat jollain tapaa kammottavia, pahaenteisiä tai ainakin odottamattomia. Tämäntyyppisistä teksteistä minä yleensä pidän kovasti, mutta siitä huolimatta Lihanleikkaaja osoittautui minulle aivan hirvittäväksi pettymykseksi.
Syitä tähän ei tarvitse miettiä kauaa. Heti ensimmäisestä novellista lähtien huomasin jatkuvasti miettiväni, puuttuuko tekstistä välistä kappaleita tai ehkä kokonaisia sivuja; kokonaisuus hahmottui sekavana ja keskeneräisen oloisena, punaisessa langassa sai roikkua kiinni hampaat irvessä ja silti se karkasi jatkuvasti hyppysistäni. Välillä en löytänyt jutun jujua laisinkaan. Moni novelleista oli kuin pelkkä lyhyt vilkaisu sattumanvaraiseen hetkeen, jonka merkitys ja tarina jäivät minulle tyystin kysymysmerkeiksi.
Niissäkin novelleissa, joissa koin pysyväni kärryillä edes jotenkuten, koin kertojaäänen yleensä todella vastenmieliseksi ja inhottavaksi, jollakin tapaa ilkeäksi. Myös kuvatut tilanteet olivat lähes poikkeuksetta rumia. Ainoan pienen poikkeuksen tähän kaavaan toi novelli Vieras, jossa kalojen maailmaan uppotuvan miehen tarina oli jopa koskettava – siitäkin huolimatta, että tämäkin novelli tuntui jäävän kokonaisuudeltaan perin epäselväksi. Toisen lähes onnistuneen piirteen löysin novellista Kahdet kasvot, jossa pikkupojan ja kellarissa hääräävän vemputtajan eräänlainen ystävyys nosti pintaan oksennuksenmakuisen säälin, mikä ei ollut mukava kokemus, mutta kuitenkin jotain sellaista mitä tuon novellin voisi odottaa saavan aikaan: olin siis ehkä hetken ajan melkein kärryillä siitä, mistä on kyse. Jipii.
Oli työn ja tuskan takana kahlata läpi tämä teos, siitäkin huolimatta että se on varsin lyhyt. Melkein joka novellin kohdalla harkitsin vakavasti jättäväni lukemisen sikseen, mutta taistelin lopulta tieni viimeiselle sivulle saakka. Näin jälkikäteen ajateltuna en kyllä olisi varsinaisesti menettänyt mitään, vaikka olisin jättänyt kirjan lukematta. Päällimmäiseksi tästä novellikokoelmasta jäi muistiin epämiellyttävä tuntemus, ikään kuin kieleen tarttunut inhottava maku, jonka karistamiseen menee aikaa. Tämä ei totisesti ollut kirja minua varten.
Tämän vuoden Helmet-lukuhaasteesta tämä kirja täyttää ainakin kohdat 25 (novellikokoelma), 27 (kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta) ja 46 (kirjan nimessä on vain yksi sana).
Tuomioni:
= En ole edes pahoillani, etten pitänyt.
Kirjan tiedot:
Tuuve Aro: Lihanleikkaaja (WSOY, 2017. 153 sivua.)
Ei kommentteja