Luettuani Robin Hobbin Farseer-trilogian olin kaikkea muuta kuin vaikuttunut. Suoraan sanottuna olin niin pettynyt koko sarjaan, että lopulta päädyin poistamaan kirjat hyllystämme ja luovuttamaan ne eteenpäin jollekin, joka toivottavasti arvostaa niitä enemmän. Ei ole edes kyse siitä, että Farseer-trilogia olisi minusta ollut aivan täydellinen katastrofi; minä olin viihtynyt näiden kirjojen parissa, ja juuri siitä syystä koin oloni niin pettyneeksi, kun trilogian viimeinen osa oli mitä oli. Farseer-trilogia jätti siis jälkeensä jokseenkin vaihtelevia tuntemuksia ja halun saada vastauksia joihinkin tarinaan liittyviin kysymyksiin, mutta jos minulla ei olisi jo valmiiksi ollut Tawny Man -trilogiaa kokoelmissani, olisin tuskin ikinä päätynyt antamaan mahdollisuutta tälle Farseer-trilogian jatko-osalle. Päätin kuin päätinkin lopulta tarttua Tawny Manin ensimmäiseen osaan, lähinnä siitä syystä, että luettuani ne saisin hyvällä omallatunnolla annettua ne eteenpäin ja saisin samalla lisää tilaa pinkeänä pullistelevaan kirjahyllyymme. Ja onneksi tartuin!
Tawny Man -trilogia jatkaa Fitzin tarinaa. Fitz on ollut oma-aloitteisesti maanpaossa viidentoista vuoden ajan aina siitä lähtien, kun sota Outislandersien kanssa päättyi. Vuosien saatossa Fitz on kiertänyt jonkin verran maailmaa, mutta pääasiassa hän on viettänyt hiljaista elämää pienessä mökissä jossain kaukana Buckkeepistä ja Farseerien hallitsijasuvusta. Yksinkertainen ja rauhallinen elämä katkeaa, kun Fitzin menneisyys saapuu kolkuttamaan ovelle ja Fitz vedetään jälleen kerran mukaan keskelle suuria tapahtumia. Prinssi Dutiful, Farseerien hallitsijasuvun perillinen, on kadonnut, ja Fitz saa tehtäväkseen tuoda prinssin ajoissa takaisin, jotta prinssi saadaan vihittyä outislandersilaisen prinsessan kanssa. Tämän matkan aikana Fitzin seuralaisena on vanha ystävä Fool, jonka suurin osa tuntee tätä nykyä nimellä Lord Golden, sekä Nighteyes, susi, jonka kanssa Fitzillä on erityinen yhteys wit-magian kautta.
Tarinalla kesti hyvän aikaa päästä kunnolla vauhtiin. Ensimmäisen noin 200 (!!!) sivun aikana ei tapahtunut paljoa: seurattiin vain, kuinka Fitz oli levoton ja pohti, pitäisikö hänen ottaa vastaan hänelle tarjottu tehtävä. Kun Fitz lopulta teki päätöksensä, tarina lähti etenemään vauhdilla. Tekstiä oli ilo lukea, tarina oli mielenkiintoinen, eikä Fitzkään enää ärsyttänyt minua. Viidentoista vuoden maanpako on minusta tehnyt Fitzille hyvää: hahmo ei ollut enää se surkea marisija, jota olin alkanut inhota Farseer-trilogian aikana. Siinä meni totisesti aikansa, mutta ehkä lopultakin voisi sanoa että Fitz on viimeinkin kasvanut omaan mittaansa. Jihuu!
Tässä kirjassa Fitzistä on tullut VIHAINEN. Hän on yhä rikkinäinen ja taipuvainen melankoliaan, mutta kun hän kohtaa vaaroja ja epäonnea, hän vastaa niihin raivokkaasti ja todella taistelee vastaan. Tämän seurauksena Fitz on paljon siedettävämpi, ja jopa miellyttävä sillä tavalla kuin hyvin kirjoitetut hahmot ovat. Fool, joka oli suosikkihahmoni Farseer-trilogiassa, tuntui myös jollakin tapaa erilaiselta. Osa Foolin ympärillä aiemmissa kirjoissa häälyneestä mystisyydestä oli kadonnut tai sitä ei enää mainittu, ja vaikka olinkin vähän pettynyt, niin pidin silti tästä hahmosta edelleen kovasti. Pidin myös siitä, että tarina pyöri wit-magian (eräänlainen eläinmagia, jossa ihminen muodostaa syvän ja telepaattisen yhteyden jonkin eläimen kanssa) ja sen taitajien ympärillä. Tämä puoli näissä kirjoissa on kiehtonut minua jo aiemmin, ja oli mielenkiintoista lukea aiheesta lisää.
Lopulta päädyin pitämään tästä kirjasta aika tavalla. Seikat, jotka olivat ärsyttäneet minua Farseer-trilogiassa, loistivat pääsääntöisesti poissaolollaan, ja kaiken kaikkiaan viihdyin hyvin kirjan parissa. Lätkäisen Fool’s Errandille arvosanaksi neljä kalloa, osittain siksi että yllätyin niin positiivisesti, ja siksi että Fool’s Errandin ja hirvittävän pettymyksen aiheuttaneen Assassin’s Questin välillä oli niin suuri kontrasti. Tämä kirja täyttää useita kohtia tämän vuoden Helmet-lukuhaasteesta. Toistaiseksi ruksin tällä suoritetuksi kohdat 7 (salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja), 31 (fantasiakirja) ja 41 (kirjan kannessa on eläin).
Tuomioni:
= Pidin!
Kirjan tiedot:
Robin Hobb: Fool’s Errand (HarperVoyager, 2008. 672 sivua.)
(Tawny Man -trilogian 1. osa.)
Ei kommentteja