Spekulatiivinen fiktio 3.3.2016

Haruki Murakami: The Strange Library

The Strange Library on mainiolla tavalla outo pieni kirja. Se on sivumäärältään lyhyt, mutta sisällöltään runsas; sen tarina muistuttaa unta tai painajaista, ja on siitä huolimatta jollakin oudolla tavalla tutun tuntuinen. Esineenäkin se on viehättävä. Tämä on ehdottomasti kirja, joka kuuluu lukea paperisena, kansiin sidottuna; mikään verkkojulkaisu tai e-kirja tuskin tekee sille oikeutta. Kirjan sivut ovat runsaasti kuvitetut, ja monessa kohta teksti sulautuu osaksi kuvitusta, niin että nämä kaksi osa-aluetta ovat tiiviisti kiinni toisistaan, kokonaisuuden kannalta suorastaan erottamattomat. Ensi sivuilta lähtien huomasin soljuvani sisään tämän kirjan hämmentävään maailmaan, tarinaan, joka alkaa hyvin normaalisti, mutta kiepsahtaa tuota pikaa täysin päälaelleen.

Tarina alkaa siitä, kun nimettomäksi jäävä minäkertoja päättää matkallaan koulusta kotiin piipahtaa kirjastossa selvittääkseen, kuinka Osmanien valtakunnassa kerättiin veroja. Täysin odottamatta tämä visiitti paljastuukin valtavan huonoksi ideaksi, ja kertoja pääty pienten poikien aivoja syövän oudon vanhan miehen vangiksi kirjaston alla mutkittelevaan labyrinttiin. Poika ei ole yksin; vankityrmässään labyrintin kätköissä hän tapaa myös salaperäisen tytön ja kärsivän lammasmiehen. Mutta pääseekö hän ikinä palaamaan kotiin?

Näiden kansien välistä löytyy tunnelma, jossa on häivähdys lasten sadun magiaa, mutta myös aimo ripaus epämääräistä pelkoa, joka upposi ainakin minuun. The Strange Library on irrationaalinen ja samalla looginen sillä tavalla kuin unet ovat. Olin löytävinäni sen sivuilta symboliikkaa ja aiheita, jotka ovat minulle tuttuja jostakin kaukaa menneestä. Tarina tuntuikin aavemaisen tutulta, aivan kuin se olisi muistuttanut jostakin painajaisesta, jonka olen nähnyt lapsena… tai, kuka tietää – ehkä se nostatti hetkeksi pintään häivähdyksen epäonnisesti päättyneen kirjastovisiitin tukahdutetusta muistosta.

Tuomioni:

= Pidin!