Yleistä

Luiden kalinaa, sivujen havinaa

Luet parhaillasi uudenuutukaisen kirjablogin ensimmäistä postausta. Tai pikemminkin: luet postausta, joka on keinotekoisesti siirretty blogin aikanajan ensimmäiseksi ja joka on oikeasti naputeltu 18. elokuuta vuonna 2018. Siis mitä ihmettä? Sallikaa minun selittää.

Luettujen Luutarha on kirjablogi, joka on varsinaisesti avattu elokuussa 2018. Se sisältää kuitenkin postauksia aina vuoden 2016 alusta lähtien. Syy tähän on yksinkertainen: blogikirjoitukset ovat olleet jo aiemmin olemassa toisaalla, ja ne on vasta myöhemmin siirretty omaksi kokonaisuudekseen omaan, itsenäiseen blogiinsa. Tämä toivottavasti selkiyttää asioita sekä minun että blogin mahdollisten lukijoiden kannalta, kun aihepiiri on selkeästi rajattu eikä seassa pyöri milloin mitäkin kirjoihin liittymätöntä.

Toinen huomionarvoinen seikka tähän blogiin liittyen on se, että osa uusista postauksista livautetaan ikään kuin varkain vanhojen sekaan, eivätkä ne siis näy uusimpien joukossa. Voi hyvä ihme, mitä kummaa nyt taas… Selitys: tämän blogin on tarkoitus toimia eräänlaisena lukupäiväkirjana, joka on järjestetty sen mukaan, milloin olen kirjat lukenut. Ja koska on osoittautunut, etten totisesti saa aikaiseksi blogata jokaisesta lukemastani kirjasta heti kirjan luettuani, katsoin parhaaksi olla ottamasta asiasta stressiä ja kirjoittelen postauksia sitä mukaa, kun saan aikaiseksi. (Tämän seurauksena blogin luonnoskansio on tupaten täynnä eri asteisen keskeneräisiä hahmotelmia. Onneksi teidän ei blogin lukijoina tarvitse nähdä sitä kaaosta.)

Tämän enemmittä selityksittä kehotan tutustumaan tarkemmin blogiin (ja blogaajaan sen takana) vaikkapa TÄLTÄ esittelysivulta. Muistutan myös, että kommentteja otetaan iloisena vastaan ja myös vanhoja postauksia saa aivan huoletta kommentoida, jos siltä tuntuu.

Tervetuloa, ja toivottavasti viihdyt!

Samankaltaisia kirjoituksia

Ei kommentteja

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.