
Olen Macabrelm-nimimerkin takana lymyävä henkilö, lyhyemmin vain Elm tahi Lauri. Pidän syksystä, teestä, kissoista, klassisesta musiikista sekä kirjoittamisesta, lukemisesta ja kirjoista ylipäätään. Olen melko kaikkiruokainen lukija ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta: esimerkiksi ns. tiskirättirealismi ja suurin osa normidekkareista eivät vain uppoa. Sen sijaan rakastan tarinoita, joissa on läsnä jokin maaginen tai epätavallinen elementti. Viurahtaneet todellisuudet, fantasia ja spekulatiivinen fiktio ovat ominta maaperääni. Rakastan symboleiden käyttöä teksteissä ja sitä, kuinka hyvät kirjat ujuttautuvat ihon alle ja jättävät painomustejälkensä suoraan sydämeen.
Mikä ihmeen Luettujen Luutarha?
Luettujen Luutarha on kirjablogi, joka sisältää mietteitäni lukemistani kirjoista ja muuta kirjoihin ja lukemiseen liittyvää hölinää. Blogi on saanut nimensä osittain siitä syystä, että olen mieltynyt kaikenmoiseen kalmaestetiikkaan, mutta nimestä on johdettavissa myös syvällisempi taso: ennen pitkää vanhat blogitekstit aiemmin luetuista kirjoista kuitenkin hautautuvat ja unhoittuvat blogin syövereihin kuin luutarhaan konsanaan. Toisaalta luutarhat ovat myös paikkoja, joissa muistellaan menneitä: vanhojen blogikirjoitusten äärelle voi palata ja verestää muistojaan aiemmin luetuista kirjoista. Luettujen Luutarha onkin ensisijaisesti eräänlainen lukupäiväkirja ja kokoelma kokemuksia ja elämyksiä kirjojen ääreltä.
Arvosana-asteikko
Kirjoille annetut arvosanat (kauniisti irvistelevät kallot) kuvastavat ennen kaikkea sitä, kuinka hyvin olen kunkin kirjan parissa viihtynyt ja millaisen vaikutuksen ne ovat tehneet minuun, eikä arvosanoilla siis välttämättä ole suoranaisesti mitään tekemistä sen kanssa, kuinka taidokkaasti kirjoitettu tai hyvä kirja tosiasiassa on kyseessä (sikäli kun sellaista on ylipäätään edes mahdollista objektiivisesti määritellä). Mitä enemmän kalloja kirja saa, sitä enemmän olen kirjasta pitänyt:
5 kalloa = Pidin todella!
4 kalloa = Pidin!
3 kalloa = Ihan OK.
2 kalloa = Ei minun makuuni.
1 kallo = En ole edes pahoillani, etten pitänyt.
Kommentointi ja yhteydenotto
Kaikkia blogin kirjoituksia saa ilman muuta kommentoida – myös vanhoja! Jos sinulla on jotain asiaa suoraan minulle, voit käyttää esimerkiksi alla olevaa yhteydenottolomaketta.