Vierailin tänä vuonna elämäni toista kertaa Turun kirjamessuilla. Visiittini ajoittui tällä kertaa messuviikonlopun sunnuntaille, joka ainakin Helsingin vastaavassa tapahtumassa lienee kaikista ”hiljaisin” päivä. Väkeä oli tästä huolimatta paikalla minun näkökulmastani ihan riittämiin. Väentungos on se asia, johon huomaan joka vuosi kirjamessuilla tuskastuvani kaikista eniten – toisaalta on todella mukavaa, että nämä tapahtumat keräävät väkeä, mutta toisaalta suuret ihmismassat ovat noin ylipäätään aika inhottavia. Siitä huolimatta rohkaistun joka vuosi lähtemään ainakin yksille kirjamessuille, ja olen ihan tyytyväinen siihen, että tänä vuonna pääsin tulossa olevien Helsingin messujen lisäksi myös Turkuun: palkkiona on väentungoksessa luovimisesta on näet aina aimo saalis hienoja kirjoja!
Kirjojen rohmuaminen onkin ilman muuta se pääasiallinen syy, jonka vuoksi uhmaan kirjamessujen väenpaljoutta vuodesta toiseen. Kokeneina ja karaistuneina kirjamessujen kirjahamstraajina minulla ja Tarulla oli tänäkin vuonna valmiina ”hyökkäyssuunnitelma”, eli toisin sanoen hankittavien kirjojen lista ja messualueen kiertojärjestys valmiiksi päätettynä. Myös heräteostoksille – joista suurin osa messusaaliistamme tuppaa usein koostumaan – oli tälläkin kertaa tietysti varattu tilaa. Näillä eväillä Turun kirjamessuilta lähti tänä vuonna mukaamme yhteensä 19 kirjaa.
Perjantaina, jolloin Taru kävi messuilla itsekseen, kirjastomme kasvoi kuudella uudella kirjalla. Fabriikilla oli messuilla hieno tarjous, jolla sai neljä tämän kustantamon kirjaa hyvään yhteishintaan, ja Taru valikoi meille kirjat Kotiinpaluun tapoja (Alejandro Sambra), Uiden kotiin (Deborah Levy), Tietyissä piireissä (Elizabeth Harrower) ja Näistä raunioista (Ananda Devi). Nyt meillä lieneekin sitten yhtä eli uusinta lukuunottamatta kaikki Fabriikin tähän mennessä julkaisemat kirjat. Vielä en ole yhtään niistä lukenut, mutta niiden joukossa on useampi todella houkutteleva ja mielenkiintoinen opus. Näiden lisäksi Taru toi kotiin Maija Haaviston runokokoleman Raskas vesi, ja arabian oppikirjan Arabiaa – kielioppia ja harjoituksia, jonka on kirjoittanut Faruk Abu-Chakra, koska miksipä ei.
Sunnuntaina minäkin pääsin messuille uhmaamaan väenpaljoutta ja hamstraamaan kirjoja. Suunnitelman mukaisesti kiersimme ensiksi ne kahden euron pöydät, joista löytyy lähes aina jotakin mielenkiintoista. Niin tälläkin kertaa: äkkäsin kirjalaareista tietokirjan nimeltä Yön valtakunta (kirjoittanut Riikka Forrström), joka takakansitekstin ja nimensäkin perusteella kertoo siitä, kuinka ihmiset kautta aikain ovat suhtautuneet yöhön, sekä Lauren Beukesin kirjan Säkenöivät tytöt. Lisäksi Taru valikoi Kati Saurulan kirjan Koiruohon kaupunki ja ns. hassulöydöt eli Suzanne Collinsin Nälkäpeli-sarjan ensimmäisen osan vietnamiksi (meiltä puuttui hyllystämme vietnaminkielinen kirja ja siksi tämä kuulemma oli hankittava) ja Hew Strachanin Clausewitzin Sodankäynnistä, joka sitten kotona osoittautui ilmeisesti eri kirjaksi kuin minkä Taru aluksi katsoi sen olevan – sivistymättömänä ihmisenä, joka ei tunne Clausewitzin Sodankäyntiä, en tietenkään osannut todeta tähän kuin että ”jaa”.
Kierros jatkui pyörähdyksellä antikvariaattipuolelle, josta löytyi Risto Isomäen kirja Sarasvatin hiekkaa ja Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki. Ensiksi mainittuun on tullut törmättyä nimenä usein, joten nappasimme sen mukaan pelkästään tämän perusteella. Itärannan kirja kiinnosti, koska luin aiemmin tänä vuonna kirjailijan esikoisteoksen, Teemestarin kirjan, josta pidin, ja toivon että Kudottujen kujien kaupunki tarjoaisi myös hyvän lukuelämyksen. Pienempien kustantamojen osastoilta tuli hankittua Siiri Enonrannan Josir Jalatvan eriskummallinen elämä ja Anna Kozlovan F20, joka kertoo skitsofreniasta. F20 (joka on myös skitsofrenian ICD-10-koodi) vaikutti mielenkiintoiselta, mutta kotiin päästyäni ja vilkaistuani kirjan sisältöä hieman se siirtyi mielessäni jonnekin ”uhka vai mahdollisuus”-lokeron suunnalle. Varmasti kyllä luen tämän kirjan jossain vaiheessa, mutta nähtäväksi jää, saanko siitä irti muutakin kuin tujakan ahdistuspläjäyksen.
Kaikki tähän mennessä mainitsemani kirjat ovat olleet heräteostoksia. Onnistuimme kuitenkin löytämään myös neljä kirjaa, jotka olimme erityisesti suunnitelleetkin hankkivamme: Marko Hautalan Leväluhta, Haruki Murakamin Komtuurin surma, Minna Rytisalon Rouva C. ja Alan Bradleyn On hieno paikka haudan povi, joka on mainion Flavia de Luce -sarjan yhdeksäs osa.
Poikkeuksellisesti kävin myös seuraamassa yhtä ohjelmanumeroa, mutta vain siksi, että Taru osallistui erääseen vaihtoehtohistorioita käsittelevään paneelikeskusteluun esikoisteoksensa tiimoilta. Aikaa keskustelulle oli vain 20 minuuttia ja keskustelemassa oli neljä kirjailijaa, mutta tästä huolimatta ainakin näin yleisöstä tuntui että jokainen panelisti sai saman verran puheaikaa ja esiin nousi ihan kiinnostavia yksityiskohtia. Kovin syvälle tähän mielenkiintoiseen aiheeseen ei tietenkään kahdessakymmenessä minuutissa voi ehtiä, mutta keskustelua oli silti mielenkiintoista seurata. Mietin taas kerran, pitäisikö joku vuosi kokeilla ihan oikeasti käydä seuraamassa ohjelmia kirjamessuilla. Ehkä se toisi uudenlaista sisältöä kirjamessuvierailuihin? Toisaalta kokemus on osoittanut, että koko messuvisiitti tuppaa minulla kulumaan siihen, että koluan myyntipöytiä ja teen löytöjä, joten ohjelmien katsomossa vietetty aika olisi tästä pois – miten perin kammotta ajatus!
Myöhemmin tässä kuussa on vielä Helsingin kirjamessut, jonne edellisvuosista poiketen olemme saapumassa peräti kahtena päivänä. Ennustan, että tämä tietää rahanmenoa ja ongelmia sijoittaa kirjasaalis hyllyihin jotka jo entuudestaan ovat ääriään myöten täynnä…
Ei kommentteja