Spekulatiivinen fiktio 28.3.2016

Eowyn Ivey: Lumilapsi

Jack ja Mabel ovat lapseton pariskunta, jotka ovat lähteneet uudisasukkaiksi Alaskaan uuden alun toivossa. Elämä kesyttömässä Alaskassa on kuitenkin karua ja vaivalloista, ja uuden alun sijasta pariskunta on ajautumassa erilleen. Jack raataa maatilalla elättääkseen Mabelin ja itsensä, ja Mabelia riivaavat yksinäisyys ja epätoivo. Mutta kun ensilumi pitkän ja ankean syksyn jälkeen viimein sataa, muovailevat Mabel ja Jack hetkellisen ilon huumaamina lumesta lapsen. Aamulla lumilapsi on poissa, mutta hangella näkyy pieniä jalanjälkiä…

***

Sattuipa tulemaan tietooni, että eräs e-kirjapalvelu tarjosi ystävänpäivän kunniaksi kahden viikon mittaisen kokeilujakson, jonka aikana palvelussa sai lukea kirjoja ilmaiseksi niin paljon kuin vain jaksoi ja ehti. En ollut yhtään e-kirjaa elämässäni aiemmin lukenut, ja jos nyt en varsinaisesti ajatusta vieroksunutkaan, niin ainakaan en ollut aikaisemmin kokenut tarvetta muuttaa tilannetta. Nyt päätin kuitenkin tarttua tilaisuuteen, kun sellainen kerran osui kohdalle.

Kansikuvan ja ennen kaikkea kirjan kuvauksen perusteella ensimmäiseksi luettavakseni valikoitui Eowyn Iveyn Lumilapsi, josta en muista aiemmin kuulleeni mitään ja josta minulla näin ollen ei ollut myöskään minkäänlaisia ennakkokäsityksiä. Siksi olin iloisesti yllättynyt, kun kirja tuntui heti alusta pitäen imaisevan mukaansa. Pakkanen ja kylmyys huokuivat kirjan sivuilta iholle asti, ja olin varma, että käsissäni oli kaunis ja hyytävän taianomainen satu, joka jäisi kummittelemaan mieleeni pitkäksi aikaa. Lumous kuitenkin haihtui jossain kirjan puolenvälin tienoilla, eikä siitä ollut kirjan loppuun mennessä jäljellä enää rahtua enempää.

Kirja tasapainottelee sadun ja realismin välimaastossa, ja loppua kohden painotus tuntui siirtyvän enemmän jälkimmäiseksi mainitun puolelle. Taianomaisuuden säilymistä ei auttanut myöskään se, että tarina lähti ihan eri raiteille kuin mitä olin toivonut ja odottanut. Se, mikä oli aiemmin vaikuttanut satumaiselta ja jopa kutkuttavan uhkaavalta muuttuikin kaikin puolin arkiseksi elämäksi, josta en saanut itseäni kiinnostumaan sitten millään. Kirjan keskeisenä teemana oleva oman lapsen kaipuu ja varsinkin ”lapsenhankinnan ja vanhemmuuden ihanuus” ovat sellaisia asioita, joihin en vain mitenkään osaa samaistua, päin vastoin aihe on suorastaan luotaantyötävä. Kirjan alkupuolella Mabelin ja Jackin lapsettomuuden tuska välittyi vielä koskettavana, mutta lopulta aihepiiri viurahti sellaiseksi, etten osannut enää kokea tarinaa omakseni.

Toinen minua häirinnyt seikka liittyi kerrontatyyliin. Usein tuntui siltä, että tarina oli pelkästään eräänlainen kehikko tai runko, rakennusmateriaalia, jonka ympärille sen oikean tarinan olisi voinut muovata. Nämä ovat toki makuasioita, mutta minä olisin kaivannut varsinkin kirjan loppua kohden jotakin enemmän.

Tämän kirjan suurin vika minun kannaltani katsottuna lienee se, että lupaavasta alusta huolimatta minä ja tämä kirja emme lopulta olleetkaan yhteensopivia. Mietin hieman, lätkäisisinkö kirjan arvosanaksi kaksi vai kolme kalloa, mutta päädyin sitten kolmeen. Ei näet käy kieltäminen, etteikö kirjan alku olisi ollut miellyttävä lukukokemus, vaikka lopuksi jouduinkin pettymään.

Tuomioni:
= Ihan ok.